

Kotka
noin 100 hehtaaria
Eteläinen rantamaa, Suomenlahden rannikkoseutu
Rannikon kulttuurimaisema-alue
Kaarniemen kylä sijaitsee Kaarniemenlahden eli Salminlahden perukassa merenrannalla. Kylän nykyinen asutus on ryhmittynyt kahdelle mäelle ja muodostaa vahoine saaristolaistyyppisen päärakennuksineen ja lukuisine talousrakennuksineen perinteisen, tiiviin pienimittakaavaisen asumusmaiseman. Säilyneiden asunrakennusten vanhin osa on 1800-luvun loppupuolelta. Alueen luonto on myös monipuolinen, mm. Klaavun rantaniitty on luokiteltu perinnemaisemakohteeksi (H. Lies-Niittymäki. Kaakkois-Suomen perinnemaisemat, Kymenlaakso. 2014).
Vanha arvoluokka: maakunnallisesti arvokas maisema-alue
Nykyinen arvoluokka: maakunnallisesti arvokas maisema-alue
Idyllinen, tiivis, pienipiirteinen, vanhaa henkivä kylä, jota kokoaa paikoittain avautuvat peltonäkymät. Kaarniemenlahden rannassa hieno satamapaikka ja vesi on aika ajoin maisemassa läsnä. Vastarannan tuulimyllyt istuvat maisemaan. Rakennuskanta pääosin viehättävää ja yhtenäistä, osa uudisrakentamisesta on mittakaavaltaan isompaa ei poikkeavaa muuhun rakentamiseen nähden. Maisema-alueen lounaisreunan mittakaava muuttuu merkittävästi kylän mittakaavaan, mutta rakennuskanta istuu maisemaan ja alueen rakentaminen on tehty hyvin. Pienimuotoisen maisemoinnin kautta nykypäivälle tyypilliset asfalttikentät saataisiin visuaalisesti rikottua ja näin toistaa pienimuotoisempaa mittakaavaa.